Puutarhurin tarina
Puutarhuri olen minä, Mirka Lintula eli Amiolia. Puutarhuri hoitaa myrkkymarjapensastaan sydämellä, kädellä ja järjellä, myrkkymarjapensas on minun tarinani ja minun hedelmäni.
Synnyin lopputalvesta, tarkemmin sanottuna ystävänpäivänä 1985, pieneen varsinaissuomalaiseen maalaiskuntaan. Mellilässä opettelin ensimmäiset askeleeni, ensimmäiset sanani ja koko elämäntaiteen kirjoa vuoteen 2004 saakka. 2004 istuin viimeiset hetkeni Kosken lukiossa ja päähäni painettiin kultainen kruununi: valkonen samettilakki, mustine ja kultaisine somisteineen. Tämän jälkeen aloitin hiljaisen irtautumiseni vakaasta kodista ja lähdin opiskelemaan kansanopistoon Lohjalle. Taidelinjan päätyttyä keväällä 2005 muutin yhteen nykyisen aviomieheni, Oulan kanssa. Nykyään asumme Tampereen Multisillassa ja täytän päiväni taiteella ja muulla askartelulla.
Amiolia
En kertoisi tarpeeksi itsestäni, jos en kertoisi piirtämisestä ja swappailusta. Amiolia on se puoli minusta, joka esiintyy niin taiteessa kuin webissäkin. Se on eräs J.R.R. Tolkienin vähemmän tunnetun haltiahahmon nimi. Itse löysin nimen erään ystäväni kautta. Aloin käyttää sitä nikkinäni pienimuotoisesti swapeissa ja myöhemmin myös irkissä ja muualla Internetissä. En kuitenkaan käytä nimimerkkiä piiloutuakseni sen taakse - Oli kutsumanimi mikä tahansa, olen silti se sama olento. Otin Amiolian omakseni muutama vuosi sitten, joskus vuoden 2001 hujakoilla, samoihin aikoihin, kun aloin viritellä uudelleen vanhaa harrastustani, swappailua. Swappailun uudelleen aloittaminen taasen johtui piirtämisen aloittamisesta, joka tapahtui vuotta aiemmin. Keksittyäni yhdistää nämä kaksi asiaa, löysin sen mitä halusin eniten tehdä; taiteen.
Ihminen
Ihmisenä olen käsittääkseni täysin käsittämätön, sekä maanläheisen helppo käsitellä. Olen lämmin pasaatituuli, sekä hinkuva jäämyrsky yhtä aikaa, liplattava laine ja vyöryävä laavavirta. Olen lempeä, kiltti ja hellä, vihainen ja mielipuolinen - täysi tunteiden kirjo, niin hyvässä kuin pahassa. Olen muokkaamaton osa ja jokainen hiuksen hieno kosketus toisella rannallani aiheuttaa reaktion joka ravistaa koko olemustani tuntemattomin seurauksin. Olen arvaamaton, mutta helppo lähetyttävä, olen ennakkoluuloinen, mutta rakastava ja tykästyn toisiin helpolla. Olen ujo sekä rohkea, kade sekä empaattinen. Minun kanssani on yhtä helppo tulla toimeen kuin olla tulematta toimeen.
Peilikuva
Minä olen musta. Minä olen lyhyt ja lihava ja minulla on keskipitkät, mustaksi värjätyt hiukset. Pukeuden mustiin hameisiin ja mustiin paitoihin. Raahaan mustaa olkalaukkuani joka paikkaan, tai jos en raahaa niin huomaan, että olisin tarvinnut sitä juuri silloin. Minulla on huonot kynnet, jotka eivät kasva ja huonot säärikarvat, jotka kyllä kasvavat - ajan ne pois ja se on ainoa kosmeettinen toimenpide, jonka teen säännöllisesti. En meikkaa, enkä laita hiuksiani, en lakkaa kynsiä, en käytä rasvoja tai hajuvesiä. Minulla on siniset silmät ja lävistyksiä vasemmassa silmäkulmassa, alahuulessa ja korvissa. Lävistyskorujen lisäksi käytän vakituisesti ainoastaan nilkkakoruani, joka on pronssinen Kalevalakoru. Minulla on vaalea iho, joka palaa kesällä alle viidessätoista minuutissa suorassa auringonpaisteessa. Oikeaan lapaani on tatuoitu harpyija, kreikkalaisen mytologian harmitar.
Amiolia
|
Kuvia
|
Kirja
|
Sivuista
Takaisin etusivulle